Kiven iholla
Kiven iholla käsittelee näkyvän ja näkymättömän rajapintaa valokuvan, havainnon, muistin ja mielikuvituksen kautta. Mitä todella havaitsemme ja mitä näemme? Usein pohdin sitä miksi kuvaan sitä mitä kuvaan, onko tässä jotakin mitä en vielä ymmärrä.
Vuosina 2020–2021 tein soutu- ja kuvausmatkoja ikiaikaisen kallion, Ukonnokan, juurelle. Auringonvalossa oma varjoni ja veneen varjo piirtyivät jäkälän peittämälle kallionpinnalle. Veden liikutellessa venettä myös varjot liikkuivat kallion pinnalla ja tuntuivat hetkittäin lähes eläviltä.Kallion värit, jäkäläiset pinnat, muodot ja halkeamat sekä veden heijastukset kiehtoivat minua. Kallion äärellä koetut hetket herättivät ajatuksia maisemasta ajan ja muistojen kerrostumana. Vaikka kallion pinnalla ei ollut nähtävissä kalliomaalauksia, aloin kuvitella sinne muinaisten ihmisten jälkiä ja tapahtumia. Paikka alkoi tuntua samanaikaisesti todelliselta ja kuvitellulta – maisemalta, jossa nykyhetki ja kuviteltu menneisyys voivat kohdata. Maisema oli kuin muisti.
Viime keväänä palasin näihin varjokuviini. Niistäkin oli tullut muistoja minulle. Aloin tutkia niitä uusin silmin ja näin niissä uusia asioita. Työskentely eteni intuitiivisesti, kokeillen ja uusia kuvallisia mahdollisuuksia löytäen. Kallion pinnat, värit, muodot ja varjot alkoivat muodostaa uusia yhteyksiä ja merkityksiä. Alkuperäinen maisema muuttui vähitellen myös mieleni maisemaksi.Valokuvista tuli lähtökohta teoksille, joissa havainto, muisti ja mielikuvitus saattoivat jatkua ja muuttua ajassa. Se, mikä oli alun perin ollut ohikiitävä läsnäolon hetki ja liikkuva varjo kallion pinnalla, alkoi näyttäytyä myös jonkin poissaolevan jälkenä.
Hossan Värikalliolla kohtaan toisenlaisia jälkiä. Ihmisen tekemät kalliomaalaukset ovat säilyneet tuhansia vuosia, mutta niiden tekijöiden kokemukset ja kuvien alkuperäiset merkitykset jäävät meille suurelta osin näkymättömiksi. Kalliomaalausten rinnalla myös kallion omat värit, muodot, halkeamat, kuviot ja heijastukset kutsuvat katsetta etsimään ja kuvittelemaan. Toisinaan hahmo on selvästi nähtävissä, toisinaan katse alkaa etsiä sitä pinnasta, jossa mitään varmaa ei ehkä olekaan.
Ukonnokan ja Värikallion rinnastaminen tuo yhteen erilaisia läsnäolon ja jäljen muotoja. Ukonnokalla hetkellinen, valon synnyttämä jälki omasta läsnäolostani katoaa kallion pinnalta, mutta säilyy valokuvassa ja muuttuu myöhemmin uuden kuvan lähtökohdaksi. Värikalliolla ihmisen tarkoituksellisesti jättämä kuva on säilynyt vuosituhansia, mutta maailma sen ympäriltä on kadonnut.
Valokuva on teossarjassa samanaikaisesti jälki maailmasta ja kuvaajan katseesta. Havaintoon kietoutuvat muistot, kokemukset ja mielikuvitus, ja sen merkitykset voivat muuttua ajan myötä.Kiven iholla liikkuu todellisen ja kuvitellun, hetkellisen ja pysyvän sekä nykyhetken ja menneisyyden välillä. Missä vaiheessa näkeminen muuttuu kuvittelemiseksi ja varjo hahmoksi. Ukonnokalla hetkellinen jälki säilyy valokuvassa, Värikalliolla vuosituhansia säilynyt jälki johdattaa kadonneeseen menneisyyteen. Molemmissa näkyvä avautuu kohti näkymätöntä.
Yksityisnäyttely On the Rock´s Skin
Barcelona PH21 Galleria 17.10-10.11.2026
Kuraattori: Zsolt Bátori, FT, johtaja
Kuraattori: Borbála Jász, FT, varajohtaja
